Lääkinnällinen kuntoutus

Lääkinnällinen kuntoutus on vaikeavammaisten, pitkäaikaissairaiden sekä sotaveteraanien ja sotainvalidien fysioterapiaa, joka perustuu perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon tekemään arvioon ja kuntoutussuunnitelmaan.

Lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on toimintakyvyn parantaminen, sekä päivittäisissä askareissa selviytymisen tukeminen. Fysioterapiassa käytetään näyttöön perustuvia menetelmiä toimintakyvyn eri osa-alueiden testaamisessa ja harjoittamisessa. Fysioterapiassa voidaan harjoitella mm. tasapainoa, lihasten voimaa ja liikkuvuutta, siirtymisiä ja muita kodissa ja kodin ulkopuolella tarvittavia taitoja kuten pukeutumista ja liikkumista. Lisäksi voidaan harjoitella erilaisten apuvälineiden käyttöä. Etenevässä sairaudessa pyritään hidastamaan toimintakyvyn heikkenemistä ja lievittämään kiputiloja.

Kuntoutuksen sisältö määritellään yksilöllisesti asiakkaan elämäntilanteen ja kuntoutustarpeen mukaan. Lääkinnällistä kuntoutusta on saatavilla molemmissa toimipisteissä jonka lisäksi fysioterapeuttimme tekevät myös kotikäyntejä asiakkaan kotiin tai laitokseen.

Ikääntyvien, pitkäaikaissairaiden ja vaikeavammaisten toimintakyvyn edistämisessä vahvuutenamme on moniammatillinen kapasiteetti. Deborassa fysioterapia voidaan yhdistää kuntouttavaan hoivapalveluun, josta rakentuu asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastaava tehokas kokonaisuus. Lue lisää >>

Hyväksymme maksuvälineenä mm. Valtiokonttorin, KELA:n, kaupungin tai vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia.

Debora Fysio Espoo | 09 8631122 | Jälkimaininki 9, 02320 Espoo | info@deborafysio.fi
Debora Fysio Helsinki | 045 316 2400 | Kaupintie 10, 00440 Helsinki | info@deborafysio.fi


5_deborafysio_esportfitness.jpg