Lantionpohjan fysioterapia

Lantionpohjan toimintahäiriöitä, kuten virtsaamiseen, ulostamiseen ja seksuaalitoimintoihin liittyviä häiriöitä, sekä lantionpohjan alueen kiputiloja esiintyy sekä naisilla että miehillä. Fysioterapeutti on avainasemassa toimintahäiriöiden tunnistamisessa ja itsehoidon opastuksessa.

Lantionpohjan toimintahäiriöt

Lantionpohjan toimintahäiriöitä syntyy muun muassa raskauden, synnytyksen ja ikääntymisen seurauksena, kun lantionpohjassa tapahtuu lihas-, sidekudos- ja hermostollisia muutoksia. Lisääntynyt vatsaontelon paine esimerkiksi ylipainon, ummetuksen, kroonisen yskän tai voimakkaan fyysisen kuormituksen seurauksena voi altistaa lantionpohjan toiminnan häiriintymiselle. Kudosten venyttymisen ohella myös lantionpohjan lihasten yliaktiivisuus, jota esiintyy erityisesti intensiivista liikuntaa harrastavilla nuorilla aikuisilla, voi aiheuttaa ikäviä oireita, kuten kipuja ja lihasten hallinnan vaikeutta. Häiriöt lantionpohjan toiminnassa voivat heijastua myös seksuaalitoimintoihin alueen yliherkistymisen tai tunnottomuuden myötä. Lantionpohjan laskeumat ovat yleisiä raskauden ja ikääntymisen myötä tulevia muutoksia, joihin fysioterapian keinoin voidaan vaikuttaa.

Miten fysioterapia auttaa?

Lantionpohjan fysioterapiassa keskeistä on toimintahäiriöiden tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja hoito. Tutkimuksen ja harjoittelun apuna voidaan käyttää biopalautetestauksia (lihasaktivaatiomittaria) ja -harjoituksia, tarvittaessa siihen voidaan yhdistää myös lihaksia aktivoivaa sähköä. Aluksi opitaan tunnistamaan lantionpohjan lihakset ja jännittämään sekä rentouttamaan niitä tietoisesti. Keskeistä on opitun siirtäminen arkeen, eli harjoittelussa pyritään etenemään tunnistamista hepottavista lähtöasennoista mahdollisimman pian arkitilanteissa tapahtuvaan harjoitteluun. Fysioterapeutti tekee hoitosuunnitelman alkututkimuksen, asiakkaan toiveiden ja resurssien perusteella ja antaa yksilölliset itsehoito-ohjeet, jotka voivat sisältää lihasharjoituksia, rentoutusharjoittelua tai sähköhoitoa. Runsas toistojen määrä on usein välttämätöntä, jotta lihasten hermotuksessa tapahtuisi muutoksia, joten on tärkeää, että asiakas sitoutuu kuntoutukseen. Fysioterapeutti seuraa harjoittelua ja kehitystä sekä  muokkaa tarvittaessa harjoitteluohjelmaa.

Lantionpohjan fysioterapiaa on tarjolla Helsingin ja Espoon toimipisteissämme.

Huom! Lihasaktivaatiomittariin käyttöä varten asiakkaalla on oltava henkilökohtainen elektrodi/ harjoituskuula. Elektrodeja voi ostaa paikan päältä, mutta voit tuoda myös aiemmin hankkimasi elektrodin mukanasi. Emme vastaa väärin huolletun tai säilytetyn elektrodin antamista mittausvirheistä.

Kuva